Torstai-iltana havaitsin ensimmäiset merkit siitä, että lähdetään johonkin reissuun. Minun kassiin kerättiin leluja ja herkkuja. Välillä yritin tarkastella, että ottavat kaiken tarvittavan mukaan. Ja yritin nuuhkutella, että jos antaisivat vähän niitä herkuja maistella jo etukäteen. Mutta ei irronnut. Kun kassi oli pakattu ja isäntä ja emäntä olivat selkänsä kääntäneet, ajattelin, että nyt on sopiva hetki vähän tarkemmin tutkailla kassin sisältöä. Sain sieltä suuhuni pallon. Kerkesin sillä pelaillakin hetken, kunnes emäntä huomasi sen. Hän otti pallon ja laittoi kassiin ja laittoi vielä kassin kiinni. Hmmh...ei kai se auta kuin odottaa.

Perjantai-aamuna kaikki alkoi ihan normaalisti. Mutta siinä vaiheessa kun emäntä yleensä sanoo hei hei, niin hän sanoikin, että odota. Sitten hän meni ovesta ulos kassien kanssa ja tuli kohta takaisin ja haki mut mukaan. Mentiin autolle ja ajettiin emännän työpaikalle. Voi ei, siellä joutuu taas vahtimaan keittiötä koko päivän. Emäntä ja sen työkaveri naputtelevat tietokoneitaan ja puhuvat puhelimessa seinän takana. Välillä tulee joitakin ihmisiä käymään ja sitten ne juoruavat taloista tai takoista tai joistain muista tavaroista. Ennen kun sain olla emännän jaloissa, saatoin välillä vähän komentaa niitä ihmisiä. Sen jälkeen olenkin joutunut siirtymään keittiövahdin hommiin. No onneksi emäntä aina välillä tulee moikkaamaan ja silloin yleensä käydään vähän kävelemässä pihalla. Tänään havaitsin naapurin pihalla peikon! Sain aika heparit, kun huomasin sen kyyhöttävän kukkapenkin reunalla. Olisin halunnut vähän tutustua peikkoon tarkemmin, mutta emäntä kielsi naapurin pihalla juoksentelun. Oli se kyllä vähän pelottava peikkokin. Nousi ihan karvat pystyyn ja tietysti tästä oliosta piti ilmoittaa emännälle pikimmiten. Täytyy tässä taas seurailla, että mitä tapahtuu. On sellainen tunne, että tämä reissu ei ihan tähän työpäivään lopu.