Hei,

ollaan käyty ton emännän kanssa aika paljon harjottelemassa viime aikoina. Viikonloppuna käytiin maneesissa semmosissa palkattomissa treeneissä. Mentiin kahden muun koirakon kanssa sinne maneesiin. Mentiin kaikki riviin. Alkuun me koirat istuttiin ja sit mentiin maaten ja kaikki emännät lähti pois. Mä siinä makoilin ja aloin huolestuu, että mihinhän se emäntä meni. Se meni ihan ulos asti, ettei se vaan mua unohda sinne. Isäntä ja Jaana kyllä mua tuijotteli sieltä maneesin reunalta, mutta mammaa ei näy missään. Lopulta päätin, että pitää se emäntä mennä etsimään, ettei sille vaan ole sattunut mitään. Lähdin siis sinne maneesin reunalle, käväsin isännän jaloissa ja jatkoin mamman hakua. Yhtäkkiä se tuli mun luo, mutta se olikin aika vihanen. Mun ois kuulemma pitänyt odotella siellä niiden muiden koirien kanssa. Pääasia, että emäntä oli kunnossa. Kävin vähän autossa huilimassa ja sit mentiin taas emännän kanssa sinne maneesiin. Alotettiin seuraamisella ja seurasinkin tänään oikein mallikkaasti. Kerran emäntä meinasi kompastua muhun, ku se yllättäen käänty. Tällä kertaa siellä kehässä olikin setä heiluttelemassa sitä vihkoa. Seuraamisesta se anto meille 8 pistettä. Parin pisteen tiputus tuli kuulemma siitä kompuroimisesta. Sit oli vuorossa maahanmeno. Mä jäin seisoo, emäntä anto uuden käskyn ja menin sit maahan. Emäntä jatko matkaa, pysähty ja käveli mun taakse ja takas vierelle. Tämän jälkeen vihossa luki numero 5. Sit emäntä jätti mut kentän päähän istumaan ja käveli ite toiseen päähän ja kutsu luokseen. Kesken matkan se koitti huutaa pari kertaa SEISO, mutta mä vaan himmasin vauhtia ja menin luokse. Tästäkin pisteitä tuli 5. Seuraavalla seuraamispätkällä emäntä käski seisomaan, mä seisoin, se käveli edestakas ja tuli vierelle. Ja vihossa luki 9. Sitten yks täti toi emännälle meidän ison kapulan. Emäntä hetti, mä lähin kapulalle ja haukuin pari kertaa mennessäni. Hain kapulan ja annoin emännälle ja menin viereen istumaan. Haukkujen takia tästä rapsahti 8 pistettä. Kapula vietiin pois ja emäntä vei mut semmosten oranssien tötteröiden väliin makaamaan. Se käveli muutaman metrin päähän ja käski mut istuu. Istuin vasta toisella käskyllä, kun tuli sen verta tiukkaan sävyyn. Sit maahan ja taas istumaan ja vielä maahan. Emäntä palas siihen vierelle ja vielä perusasentoon. Sen tuplakäskyn takia pisteitä 9 kappaletta. Vielä oli jäljellä 1 liike ja se oli hyppy. Tätä ollaankin emännän kanssa paljon treenailtu. Emäntä käski hyppäämään, mä hyppäsin, sit se käski istumaan, sit vielä hyppy takasin, emännän luo ja perusasentoon. Se vihkomies anto siitä 8 pistettä. Lopuks se vielä vilautti ysiä kokonaisvaikutuksen pisteiksi. Olin kuulemma sen verta menevä tyyppi, että mun kanssa on varmaan mukava tehdä töitä. Pisteitä oli kaikkiaan 127 (sis. kertoimet).

Ennen tota koetta me harjoteltiin tosiaan paljon sitä hyppyä. Mulla oli ennen tapana kiertää este, jos jäin menohypyllä vinoon esteestä. Emäntä sitten alko jättää mua istuu esteen taakse millon mihinkin kohtaan, pyys hyppäämään luokseen ja naksautteli aina, kun hyppäsin. Liksaa ei herunut, jos kiersin. Tulin sitten siihen tulokseen, että parempi hypellä takasinkin päin tullessa. Meidän uusin ongelma emännän mukaan on se, että mä jään tyytyväisenä seisomaan, kun emäntä käskee seuraamisesta maahan. Se epäilee, että mä oon alkanut ennakoimaan palkkaa. Se kun yleensä lentää heti ohi, kun olen päässyt maahan. Palkkaustapa menee kuulemma vaihtoon. Viimeksi me harjoteltiin paljo myös paikkamakuuta, että emäntä meni talon taa piiloon. Kuulemma paljon velä treeniä edessä, mutta onneks se on kivaa!