Heippa taas! Ny alkaa porukoitten lomat oleen ohi. Lomien loppuhuipennuksena meillä oli Hovawarttien toimintaviikonloppu Tervakoskella näyttelyn ja tottelevaisuuskokeen merkeissä. Tää näyttely olikin ihan tuttua huttua. Ensin seisoskellaan tuntitolkulla pihalla ja välillä käytiin jututtamassa tuttuja. Olipa siskolikkakin paikalla ja päästiinkin vähän vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa. Alhaalla kuva meistä siskoksista emäntineen.



 Lopulta päästtin sitten sinne kehään, jossa saatiinkin juosta ihan urakalla. Tai niin tuo emäntä sanoi, oisinhan mä voinut juosta vähän enemmänkin. Ei tälläkään kertaa tarvinnut ku kerran käydä kehässä. Antoivat emännälle semmosen punaisen nauhan. Vähän aikaa vielä heiluttiin paikalla, mutta lähdettiin sitten kotia lepäilemään, koska seuraavan päivänä olikin sitten joku tottelevaisuuskoe.

Kyllä mä vähän ihmettelin, että mikä tää toko-juttu oikein on, kun emäntäkin oli ihan hermona. Ei ollut sekään kuulemma ennen edes nähnyt koko koetta. Voisinkin tässä vähän selostaa kuinka tokoilut meiltä meni.
Ennen ku mentiin ees kehään yks ihan mukava täti vähän silitteli mua ja sitten käskettiin mennä riviin parin muun koirakon kanssa. Sitten, kun kaikki (olikohan meitä 5) oli rivissä, tuli se täti höpöttää jotain. Mua alko vähän tympii se seisoskelu ja ilmoitin asiasta mammalle ihan ääneenkin taisinpa vähän riepottaa hihnaakin. Sitten se eukko lopetti höpinät ja kävi jokaisen koirakon luona. Se ei ollu kovin hyvä rapsuttelee, joten en paljoo välittänyt siitä vaikka se kehu mua söpöläiseksi. Tää oli kuulemma joku luoksepäästävyys-osuus. Se täti kävi vielä heiluttamassa paperilappua siinä meiän edessä. Siinä paperilapussa luki 10.
Seuraava vaihe oli sitten paikallamakuu. Emäntä käski vierelle ja sitten maahan. Mua ei heti huvittanut mennä maahan, mutta seuraava käsky tuli sellasella äänensävyllä, että katsoin parhaaksi mennä maihin. Sitten se mamma käveli niiden muiden ihmisten kanssa kentän toiseen päähän ja seisoskeli siellä pari minuuttia. Sen parin minnutin aikana katselin, kun valkoinen paimenkoira lenkkeili viereisellä tiellä. Suurimmaksi osaksi vahdin kuitenkin emäntää ettei se karkaa mihinkään.



Tuli se sieltä sitten lopulta takaisin ja käski mut istumaan. Mutta mulla oli niin mukava asento, etten heti viitsinyt. Toisenkin käskyn jälkeen vielä vähän mietiskelin, mutta emännän nuppi alkoi punottaa siihen malliin, että ajattelin sen pään räjähtävän, jos en nouse istumaan. Seuraavaksi se täti tuli heiluttamaan taas sitä paperilappuaan. Nyt siinä oli numero 8. Sitten lähdettiinkin pois siitä kehästä ja mamma vei mut autoon. Mä ajattelin, että siinäkö se jo oli, mutta mentiinkin uudestaan sinne kehään. Nyt siellä ei ollutkaan muita koirakoita. Ainoastaan emäntä ja minä sekä se aiemmin mainittu täti ja lisäksi komentaja-täti (korrektimpi nimitys olisi kuulemma liikkeenohjaaja?). Elikkä kehässä se komentaja näytti paikan mihin mentiin mamman kanssa vierekkäin seisomaan. Sitten mamma kysy, että oonks mä valmis...siis minä...ainahan mä oon valmis, varsinkin jos luvassa on herkkuja! Sitten mamma käski seuraamaan.



Lähdettiinpä siitä sitten kävelemään, seuraavaksi juostiin, käännyttiin ja sitten mamma ihan yhtäkkiä pysähty. Mä kerkesin kävellä jo sen ohi, joten istuin siihen mamman edelle sivuttain. Onneks se emäntä tajusi lopuissa pysähdyksissä ja käännöksissä vähän hidastaa ennen ku tekee mitään yllättävää. Lopun seuraamisen pysyinkin sitten ihan hyvin messissä. Mutta kyllä siitä rupeamasta tuli surkee palkka. Ei edes yhtä nakinpalaa. Pelkkä taputus ja kehu. No katellaan, ajattelin ja lähdettiin uudestaan seurailemaan, ilman hihnaa tällä kertaa. Alun seurasin ihan kiltisti, mutta puolessa välissä aloin kattelee, että missä ne isäntä ja Jaana ja Mikko on. Ja meinasin mennä moikkaa niitä. Mamma kuitenkin kutsu ja ajattelin, että josko nyt sais nannaa. Ei vieläkään!!! Sitten seuraavaksi mamma käski taas seuraamaan. Muutaman metrin jälkeen se käänsi yläkroppansa mua kohti karjas MAAHAN ja jatko matkaansa!



Minähän lakosin saman tien ja jäin odottelee, että koska se tulee takasin. Aika pianhan se sieltä palas. Tästä liikkeestä emäntä sai vähän noottia sen maahan-käskyn osalta...=) Seuraavaksi mamma jättikin mut sitten istumaan maahan ja lähti käppäilee kentän toiseen päähän. Siellä se seiso hetken ja käski mut luo...ja meninhän mä. Tässä mä aina välillä mietin, että meenkö ihan lähelle eteen vai vierelle. Tällä kertaa päätin mennä ihan lähelle eteen ja mamma näytti oikein tyytyväiseltä, kunnes vierelle käskettäessä loikasin eka emännän taakse ja hyppäsin sitten vierelle.



Sitten oli vielä liikkeestä seisominen. Eli eka seurattiin, sitten käskettiin seisoa, mamma käväs kehän laidalla ja palas ja pyysi vierelle. Helppo nakki! Ja lopuksi meillä oli hyppy. Sen mamma mulle vasta kuluneella viikolla opettikin ja hyvinhän se meni. Meinasin tosin mennä hyppäämään heti, kun esteen luo päästiin. Mutta emäntä käski vierelle. No minähän kilttinä tyttönä menin. Siinä sitten seisoskeltiin hetki ja heti kun vilkasin mammaan, niin se käski hypätä. Ja minä tyttö hyppäsinkin saman tien.



Oli siinä emännän ilmeessä näkemistä. Hyvä, ettei silmät tippunut päästä. Sitten piti seisoa ja istua viereen. Se täti-ihminen näytti taas sitä paperilappusta, jossa oli numerot 1 ja 0. Oli se kuulemma nostellut sitä lappua joka liikkeen jälkeen, mutta en minä kerennyt sitä seurailemaan. Lopuks se näytii vielä uudestaan sitä 10 lappua, jonkun kokonaisvaikutelman merkiksi. Sitten se oli ohi! Mentiin pois kehästä ja sain kauheesti kehuja ja vihdoinkin sitä nampparia. Sain jopa siankorvan! Mutta tuli se kyllä ihan aiheesta, kun niin kauan tein hommia ilman herkkuja. Oltiin kuulemma saatu 175,5 pistettä ja sain kuulemma jonkun ykköstuloksen. Eipä se paljon mun elämää muuttanut, mutta emäntä ja isäntä oli oikein tyytyväisiä. Jäätiin vielä johonkin palkintojen jakoon ja selvis, että me oltiin jossain kasvattajajoukkueessa, joka oli tullut kolmanneksi. Sen kunniaksi saatiin sitten oikein pokaali ja MULLE RUOKAA!!! Alhaalla vielä minä poseeraamassa pokaalin kanssa rättipoikki väsyneenä ja litimärkänä.



P.S. Laitan tokon tulokset Toko-sivulle.